A call for European Solidarity during the Pandemic

Deutsch | Nederlands | Suomeksi

Last week, Austria, Germany, the Netherlands, and Finland opposed ‘Corona-Bonds’, a solidary economic answer to the pandemic that was  proposed by nine other Eurozone states. The next meeting of Eurozone finance ministers is taking place today, on Tuesday, 7th April. Young scholars from the opposing states make the case for their countries joining the common effort.

Henriikka Hannula, Finnish citizen, Doctoral student at the University of Vienna
Ofra Klein, Dutch citizen, Doctoral student at the European University Institute
David Kretz, Austrian citizen, Doctoral student at the University of Chicago
Max Lobeck, German citizen, Doctoral student at the Paris School of Economics
Paulus Wagner, Austrian citizen, Doctoral student at Sciences Po Paris

Europe is facing an unprecedented health crisis. An equally unprecedented economic crisis will follow, and bold measures are needed. Not all EU member states are equally well placed to take such measures: some of the countries hit hardest by the coronavirus pandemic are also in an economically weaker position than others. However, our economies are profoundly entangled. If any one European national economy collapses all the others are bound to take tremendous damage, too.

This is a critical juncture for our continent. It is an historical opportunity to create true solidarity between EU states, to reinvigorate and re-legitimize the European project in the eyes of the broader public. National economic selfishness will betray the core ideas of the European project and may lead to its disintegration in the middle and long-term. Whatever short-term gains the former may achieve for individual nation states, they will be outweighed by the losses incurred through the latter. Thus, the European economic response needs to be strong, swift, and solidary.

Why the current steps are not enough

First steps in the right direction have been taken. The EU has begun to help member states buy medical supplies and return Europeans abroad home in a coordinated manner. The ECB has undertaken initiatives to stabilize bond markets. The proposal by President of the European Commission Ursula von der Leyen for a short-term work scheme (SURE) to secure European jobs is to be welcomed.

Yet these measures are insufficient. Calculations by the International Monetary Fund have led experts to expect the worst global recession since 1929. Germany might be relatively well prepared to tackle this challenge with a national economic programme worth € 750 billion. Italy, by contrast, faces entirely different restraints. Still weakened from the 2008 crisis, it is required to pay a tremendously higher interest rate on new debt than Germany and is therefore, by now, solely able to finance a crisis program worth € 25 billion. Considering our countries’ interconnectedness, this equals a collective tightrope walk, literally without a safety net: the collapse of any of our national economies is determined to result in another Euro crisis or worse.

What is needed now

We need a comprehensive, common, and solidaristic European response to what for many of our countries is the greatest crisis since the Second World War. This is not business as usual.

We need concrete policies that contain the economic crisis before it is too late, as well as a plan of how to achieve sustained reconstruction in the long-run.

Several proposals for comprehensive action are on the table, most notably, the unique issuance of government bonds by all 19 eurozone states together, targeted at fighting the repercussions of the Corona Crisis – so-called “Corona-Bonds”. Whichever instrument is the final choice, two features seem absolutely essential: First, the response needs to be sufficiently comprehensive to confront the challenge. Last week, influential European economists argued in a joint statement that a common debt issuance programme would have to have a volume of € 1 trillion to effectively reduce the risk of another Euro crisis. Secondly, the response needs to strengthen European solidarity. “Donations” from richer to poorer states as proposed last week by one politician do not serve this aim. Loans which oblige applicant states to fiscal reforms, as under the ESM, are mistaken on the character of the challenge.

The governments of Austria, Finland, Germany, and the Netherlands have made headlines last week by blocking bold and solidary measures, which are supported by nine other Eurozone states. This veto ignored the novelty and danger of the situation we are in. History will look at our decisions today as those who took the right measures on time—or failed to do so, risking lives and livelihoods of all European countries’ citizens. It will look at us as those who broke the project of a united continent, rendering each single state weaker in the face of risk and threat—or moved to strengthen it for the safety and benefit of all.

Nederlands

Een oproep voor Europese solidariteit tijdens de pandemie

Vorige week stemden Oostenrijk, Duitsland, Nederland en Finland tegen de ‘coronabonds’. Dit EU-hulpprogramma werd door negen andere EU lidstaten voorgesteld als een solidair economisch antwoord op de COVID-19 pandemie. Vandaag, op dinsdag 7 april, vindt de volgende vergadering van de ministers van Financiën van de eurozone plaats. Vier jonge wetenschappers pleiten ervoor dat hun landen zich bij deze gezamenlijke inspanning aansluiten.

Henriikka Hannula, Fin, doctoraatsstudent aan de Universiteit van Wenen Ofra Klein, Nederlandse, doctoraatsstudent aan het Europees Universitair Instituut
David Kretz, Oostenrijker, doctoraatsstudent aan de Universiteit van Chicago
Max Lobeck, Duitser, doctoraatsstudent aan de Paris School of Economics
Paulus Wagner, Oostenrijker, doctoraatsstudent aan Sciences Po Paris

Europa wordt geconfronteerd met een ongekende gezondheidscrisis. Een even ongekende economische crisis zal volgen. Gedurfde maatregelen zijn vereist, maar niet alle EU-lidstaten zijn even goed in staat om dergelijke maatregelen te nemen. Sommige van de landen die het zwaarst worden getroffen door de pandemie bevinden zich ook in een economisch zwakkere positie. Onze economieën zijn echter sterk met elkaar verweven: als de economie van één lidstaat instort, levert dit voor alle Europese lidstaten schade op.

De pandemie vormt een cruciaal moment voor ons continent. Het is een historische kans om in EU verband écht solidair te zijn, en het belang van het Europese project aan iedereen duidelijk te maken en te legitimeren. Nationaal economisch egoïsme ondermijnt het fundament van de Europese Unie en leidt uiteindelijk tot desintegratie. Daarom moeten Europese economische maatregelen krachtig en snel zijn.

Waarom de huidige stappen niet voldoende zijn

De eerste stappen in de goede richting zijn gezet. De EU helpt lidstaten met  het aanschaffen van medische benodigdheden en het repatriëren van in het buitenland gestrande Europeanen. De ECB heeft initiatieven genomen om de obligatiemarkten te stabiliseren. Het voorstel van de voorzitter van de Europese Commissie, Ursula von der Leyen om een werkprogramma te initieren dat op korte termijn Europese banen veiligstelt, is een goede volgende stap.

Toch zijn deze maatregelen onvoldoende. Berekeningen door het Internationaal Monetair Fonds voorspellen de ergste wereldwijde recessie sinds 1929. Duitsland is relatief goed voorbereid, met een nationaal economisch programma ter waarde van € 750 miljard. Italië wordt daarentegen geconfronteerd met beperkingen. Nog steeds verzwakt door de crisis van 2008, is het land nu verplicht om een ​​veel hogere rente op nieuwe schulden te betalen dan Duitsland. Het land kan daarom nu alleen een crisisprogramma van 25 miljard euro financieren. Gezien de onderlinge verbondenheid van onze lidstaten, staat dit gelijk aan een collectieve koorddans, letterlijk zonder vangnet: de ineenstorting van een van onze nationale economieën zal beslist leiden tot een nieuwe eurocrisis of erger.

Wat we nodig hebben

We hebben een gemeenschappelijk en solidair Europees antwoord nodig op wat voor veel landen de ergste crisis vormt sinds het einde van de Tweede Wereldoorlog. Dit vergt een concrete aanpak om de economische crisis in bedwang te houden. Evenals een plan om op lange termijn tot een duurzame wederopbouw te komen.

Er liggen verschillende van zulke voorstellen op tafel. De uitgifte van staatsobligaties door alle 19 landen van de eurozone is hier een voorbeeld van. Twee aspecten lijken essentieel voor deze Corona-obligaties. Ten eerste moet het Europese maatregelenpakket groot genoeg zijn. Vorige week stelden een groep economen dat voor een Europees obligatieprogramma minimaal 1 biljoen Euro moet worden uitgetrokken. Dit om het risico op een nieuwe eurocrisis te verminderen. Ten tweede moet het pakket aan maatregelen de Europese cohesie duurzaam versterken. Donaties van rijkere naar armere landen passen hier niet bij. Zo ook niet leningen voor kandidaat-lidstaten die onderworpen zijn aan fiscale hervormingen.

De Oostenrijkse, Finse, Duitse en Nederlandse regering haalden vorige week de krantenkoppen met het blokkeren van de solidariteitsmaatregelen. Dit veto toont een kortzichtige, egoïstische en naïeve kijk op de stand van zaken. Er wordt hierbij geen rekening gehouden met de unieke ontwikkelingen van de afgelopen weken. De beslissingen die we de komende dagen en weken zullen nemen zijn baanbrekend. Ze zullen ons, onze Europese buren en de wereld laten zien of we op het juiste moment collectief en solidair kunnen optreden. Wanneer we prioriteit geven aan ons nationaal eigenbelang op de korte termijn, dan zetten we de Europese eenheid en welvaart van de burgers van alle Europese landen op het spel.

Deutsch

Ein Aufruf für Europäische Solidarität während der Pandemie

Vergangene Woche haben Österreich, Finnland, Deutschland und die Niederlande gegen die Ausgabe von “Corona-Bonds” und damit gegen jene gemeinsame, solidarische europäische Antwort auf die Pandemie gestimmt, die von neun anderen Eurozone-Staaten vorgeschlagen wurde. Das nächste Treffen der Eurozonen-Finanzminister findet heute, am 7. April, statt. Fünf junge Wissenschaftlerinnen und Wissenschaftler argumentieren, dass ihre Staaten sich dringend an den gemeinsamen Maßnahmen beteiligen sollten.

Henriikka Hannula, Finnische Staatsbürgerin, Doktorandin an der Universität Wien
Ofra Klein, niederländische Staatsbürgerin, Doktorandin am European University Institute
David Kretz, österreichischer Staatsbürger, Doktorand an der University of Chicago
Max Lobeck, deutscher Staatsbürger, Doktorand an der Paris School of Economics
Paulus Wagner, österreichischer Staatsbürger, Doktorand an Sciences Po Paris

Europa ist mit einer Gesundheitskrise völlig neuen Ausmaßes konfrontiert. Eine ebensolche Wirtschaftskrise wird folgen, wenn wir nicht sofort umfassend reagieren. Die europäischen Staaten sind in unterschiedlichem Maße zu solchem Handeln in der Lage: einige jener Länder, die am stärksten von der Corona-Pandemie getroffen wurden, befinden sich zusätzlich in einer wirtschaftlich schwächeren Position als andere. Unsere Volkswirtschaften sind jedoch stark vernetzt. Wenn eine europäische Volkswirtschaft fällt, nehmen auch alle anderen schweren Schaden.

Dies ist eine Weggabelung für unseren Kontinent. Es ist eine historische Chance, handfeste Solidarität zwischen EU-Staaten zu instituieren, das europäische Projekt auf einer breiten Basis zu legitimieren und ihm neues Leben einzuhauchen. Nationaler wirtschaftlicher Egoismus verrät die Grundideen der europäischen Staatengemeinschaft, wird die europäische Desintegration vorantreiben und könnte langfristig zu ihrem Kollaps führen. Welche kurzfristigen Vorteile ersterer auch einzelnen Staaten bringen mag – sie würden überwogen durch die Verluste, die letzterer brächte. Die gemeinsamen wirtschaftlichen Maßnahmen müssen daher umfangreich sein, solidarisch, und rasch ergriffen werden.

Warum die bisherigen Maßnahmen zu wenig sind 

Erste Schritte in die richtige Richtung wurden getan. Die EU hat begonnen, Mitgliedstaaten bei der Beschaffung von medizinischem Material zu unterstützen und die Heimkehr von BürgerInnen in ihre Länder zu koordinieren. Die EZB hat Initiativen gesetzt, um Anleihenmärkte zu stabilisieren. Der Vorschlag von Kommissionspräsidentin Ursula von der Leyen für ein europäisches Kurzarbeitsschema (SURE) ist zu unterstützen.

Diese Maßnahmen reichen jedoch bei weitem nicht aus. Jüngste Berechnungen des Internationalen Währungsfonds haben Experten zu der Einschätzung gebracht, dass wir unmittelbar vor der tiefsten globalen Rezession seit 1929 stehen. Mancher europäische Staat ist auf diese Herausforderung gut vorbereitet. Deutschland, zum Beispiel, hat ein nationales Hilfsprogramm im Wert von € 750 Milliarden angekündigt. Italien, im Gegensatz, ist mit Schwierigkeiten völlig anderer Natur konfrontiert. Noch von der Finanzkrise 2008 geschwächt, muss es unvergleichbar höhere Zinsraten auf neue Staatsverschuldung bezahlen und war deshalb bisher lediglich in der Lage ein Wirtschaftsprogramm in der Höhe von € 25 Milliarden zu finanzieren.

Bedenkt man die enge Verwobenheit unserer Länder, so gleicht dies einem kollektiven Drahtseilakt, buchstäblich ohne Sicherheitsnetz: der Fall egal welcher nationaler Ökonomie bringt unausweichlich eine weitere Euro-Krise oder Schlimmeres.

Was wir jetzt brauchen

Wir brauchen eine umfangreiche, gemeinsame und solidarische europäische Antwort auf das, was für viele unserer Länder die schwerste Krise seit Ende des Zweiten Weltkrieges ist. Ein “Weiter So” kann es nicht geben. Wir brauchen konkrete Maßnahmen der Schadensbegrenzung, bevor es zu spät ist, ebenso wie einen langfristigen Wiederaufbauplan. Es stehen mehrere Varianten solidarischer europäischer Maßnahmen zur Verfügung; vor allem aber die einmalige gemeinsame Ausgabe von Staatsanleihen durch alle 19 Eurozone-Staaten mit dem Ziel der Finanzierung von Krisenbekämpfungsmaßnahmen – sogenannte “Corona-Bonds”.

Welches exakte Instrument wir auch wählen, zwei Punkte sind essentiell: Erstens muss das europäische Maßnahmenpaket umfangreich genug sein, um der Herausforderung gewachsen zu sein. Vergangene Woche hat ein Konsortium renommierter europäischer Ökonominnen und Ökonomen festgestellt, dass ein europäisches Anleiheprogramm mindestens ein Volumen von €1000 Milliarden haben muss, um das Risiko einer weiteren Eurokrise effektiv zu reduzieren. Zweitens muss das Maßnahmenpaket den europäische Zusammenhalt nachhaltig stärken. “Spenden” von “reicheren” an “ärmere” Staaten, wie vergangene Woche von einem Politiker vorgeschlagen, würden dem nicht gerecht werden. Ebenso würden Kredite, die für antragstellende Länder mit der Bedingung von Fiskalreformen kämen, die Natur des Problems verkennen.

Die österreichische, finnische, deutsche, und niederländische Regierung haben vergangene Woche Schlagzeilen gemacht, als sie umfangreiche und solidarische Maßnahmen verhinderten, die von neun anderen Eurozone-Staaten vorgeschlagen wurden. Dieses Veto steht für eine kurzsichtige, egoistische und naive Sicht auf den Stand der Dinge, die den historisch einmaligen Entwicklungen der letzten Wochen nicht gerecht wird. Die Entscheidungen, die wir in den nächsten Tagen und Wochen treffen sind wegweisend. Sie werden uns selber, unseren europäischen NachbarInnen und der Welt zeigen ob wir zur richtigen Zeit gemeinschaftlich und solidarisch handeln können, oder ob wir dem kurzfristigen nationalen Eigennutz Vorrang geben und dadurch die europäische Einheit und den Wohlstand der Bürgerinnen und Bürger aller europäischen Länder auf das Spiel setzen.

Suomeksi

Vaadimme Euroopalta solidaarisuutta pandemian aikana

Viime viikolla Itävalta, Saksa, Alankomaat ja Suomi vastustivat nk. koronabondeja. Koronabondien tarkoitus on olla solidaarisuuten perustuva taloudellinen vastaus pandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin ja niiden takana seisoo yhdeksän muuta euromaata.

Seuraava euroalueen ministerikokous pidetään tänään tiistaina 7. huhtikuuta. Viisi nuorta bondeja vastustavista maista argumentoi, miksi kaikkien euromaiden tulisi liittyä yhteiseen rintamaan talouskriisin hoidossa.

Henriikka Hannula, Suomen kansalainen, tohtoriopiskelija, Univerität Wien
Ofra Klein, Alankomaiden kansalainen, tohtoriopiskelija, European University Institute
David Kretz, Itävallan kansalainen, tohtoriopiskelija, the University of Chicago
Max Lobeck, Saksan kansalainen, tohtoriopiskelija, Ecole d’Economie de Paris
Paulus Wagner, Itävallan kansalainen, tohtoriopiskelija, Sciences Po Paris

Eurooppaa on kohdannut ennennäkemätön terveyskriisi. Sitä seuraa yhtä ennennäkemätön talouskriisi, joka edellyttää vahvoja toimenpiteitä. EU-maat eivät ole keskenään tasa-arvoisessa asemassa: osa niistä jäsenmaista, joiden virus on iskenyt pahimmin, on myös taloudellisesti muita heikommassa asemassa koronakriisin hoidossa. Taloutemme ovat riippuvaisia toisistaan: mikäli yhden jäsenmaan talous kaatuu, aiheuttaa se valtaisia talousongelmia kaikille muille.

Tämä on kriittinen hetki maanosallemme, mutta myös historiallinen mahdollisuus luoda todellista solidaarisuutta EU-maiden välillä, uudistua ja todistaa eurooppalaisen projektin oikeutus suurelle yleisölle. Jäsenmaiden taloudellinen itsekkyys taas on suorassa ristiriidassa EU:n perusarvojen kanssa ja pitkällä aikavälillä voi johtaa koko eurooppalaisen projektin rapautumiseen. Vaikka itsekkyys toisi lyhyen tähtäimen voittoja, pitkän aikavälin haitat ovat suuremmat. Euroopan taloudellisen vastauksen tulee olla vahva, nopea ja perustua solidaarisuuteen.

Miksi nykyinen vastaus ei ole riittävä?

Ensimmäiset askeleet oikeaan suuntaan on jo otettu. EU on auttanut jäsenmaitaan hankkimaan lääkkeitä ja hoitotarvikkeita ja tukenut jäsenmaita kansalaistensa kotiuttamisessa. Euroopan keskuspankki on pyrkinyt rauhoittamaan markkinoita ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ehdottanut tilapäistä SURE-välinettä suojelemaan työpaikkoja ja työntekijöitä.

Nämä ovat tervetulleita linjauksia, mutta riittämättömiä. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja asiantuntijoiden laskelmien mukaan edessämme on mahdollisesti pahin kansainvälinen taantuma sitten vuoden 1929 jälkeen.

Kuten todettu, EU:n jäsenmaiden taloudet ovat toisistaan riippuvaisia ja nykyinen tilanne on kuin nuorallatanssia ilman suojaverkkoa: yhden jäsenmaan talouden kaatuminen johtaa uuteen eurokriisiin tai pahempaa. Vaikka Saksa on verrattain hyvin varautunut vastaamaan talouskriisiin 750 miljardin euron tukipaketilla, Italia kohtaa erilaisia haasteita. Sen talous on yhä heikko vuoden 2008 kriisin jäljiltä ja siten Italialta joutuu maksamaan huomattavasti suurempaa korkoa uusista lainoista. Italia on tähän asti kyennyt vastaamaan koronakriisiin vain vaatimattomalla 25 miljardin euron ohjelmalla.

Mitä tarvitsemme nyt

Tarvitsemme laajan, yhteisen ja solidaarisuuteen perustuvan eurooppalaisen vastauksen kriisiin, jota monessa maassa on kutsuttu pahimmaksi sitten toisen maailmansodan. Tilanne on ennennäkemättömän vakava.

Tarvitsemme konkreettisia päätöksiä talouskriisin suitsimiseksi ennen kuin on liian myöhäistä ja pitkän aikavälin suunnitelman talouden uudelleenrakentamiseen. Pöydällä on useita ehdotuksia: huomattavimmaksi vaihtoehdoksi koronakriisistä pelastautumisen työkaluksi ovat nousseet niin sanotut ”koronabondit” eli euroalueen 19 jäsenen yhdessä takaamat joukkovelkakirjat.

Mikä työkalu lopulta valitaankin, kaksi asiaa ovat ehdottoman välttämättömiä. Ensinnäkin, taloudellisen vastauksen tulee olla kyllin laaja ja kattava vastatakseen tähän kriisiin. Viime viikolla vaikutusvaltaiset eurooppalaiset taloustieteilijät julkistivat yhteisen kannanoton, jossa totesivat, että yhteensä Euroopassa liikkeellelasketun velan tulisi olla yli biljoona euroa, jotta uuden eurokriisin riski voitaisiin välttää.

Toisekseen, vastauksen on vahvistettava Euroopan solidaarisuutta. Yksittäiset ”lahjoitukset” rikkailta köyhille euromaille, joita yksittäiset poliitikot ovat ehdottaneet, eivät siten sovellu vastaukseksi. Euroopan vakausmekanismin alaiset lainat, joista vastikkeeksi odotetaan saajamailta talouden rakenneuudistuksia, eivät myöskään sovi nykyiseen kriisiin vastaamiseen.

Itävalta, Suomi, Saksa ja Alankomaat pääsivät viime viikolla otsikoihin blokatessaan rohkeat ja solidaarisuuteen perustuvat toimenpiteet, joita yhdeksän muuta euroalueen jäsentä kannattivat. Maiden vastaus osoittaa, että nykyisen tilanteen uutuutta ja vakavuutta ei oteta huomioon.

Tulevaisuudessa historiankirjat muistavat meidät joko siitä, että vastasimme kriisiin oikein ja oikea-aikaisesti tai siitä, että epäonnistuimme ja siten vaaransimme Euroopan maiden kansalaisten elämän ja toimeentulon. Ne muistavat meidät joko siitä että rikoimme eurooppalaisen projektin kriisin hetkellä, jättäen jäsenvaltiot heikommiksi vastaamaan siihen yksin – tai siitä, että vahvistimme sitä ottaen huomioon kaikkien yhteisen edun.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s